I know this room, I've walked this floor

Tiedättekö mitä mulla on ikävä?

Omaa huonettani. Mun huonetta siltä ajalta kun asuin vielä vanhempien luona, mun valtakuntaa, kotipesää, sellaista jossa ei tarvinnut miettiä koko kodin sisustusta tai toisen ihmisen kiinnostuksenkohteita tai sitä oliko ne tavarat nyt sitten normaalin elämän tiellä niin kuin vanhemmat tuntui väittävän. Mulla on ikävä seinää täynnä paperileikkeitä, kirjapinoja, kyniä, piirustuspapereita, vesivärikippoja, valokuvakehyksissä kuvia lempparifiktiohahmoista, laatikoittain paperisälää, HP-julisteita, unohtuneita teemukeja. Koko sitä sotkua. Lattialla makaamista sivellin suussa ja keskeneräistä fanartia nenän edessä, sängyllä dataamista aamuyöllä, sitä kun levyhyllyssä oli podficciä, tapetteja jotka vanhemmat ois halunneet vaihtaa kun ne oli liian lastenhuonemaiset.

 Mulla on ikävä tätä:

Tietokoneella on tallessa hävettävän vähän kuvia missä näkyisi pelkästään mun huonetta, kaikkiin on pitänyt päästä oma naama tunkemaan, kun on tullut kuvailtua irc-galleriaan tai livejournaliin tai mihin milloinkin. Keräilin kummiskin arkistojen aarteista sellaisia yksilöitä, joissa näkyis vähän enemmän taustaakin.

Mulla oli kyllä työpöytäkin huoneessa, mutta se näytti suurimman osan ajasta tältä. Puuhastelin sitten enimmäkseen lattiatasossa.

Aina joku projekti menossa! Osittain tuohon huoneeseen kulminoituu kaikki se mun artsy-fartsyness ja sekin sekoittuu siihen ikävään, niin että en tiiä onko mulla ikävä sitä fyysistä vai henkistä tilaa. Molempia? Mutta siis, lattiatasokin näytti sitten useimmiten tältä.

Paras hengailupaikka oli kummiskin sänky! Jota ei ofc pedattu juuri koskaan ja johon pystyi säilömään kaiken tarpeellisen ja joka aiheutti äitille harmaita hiuksia. (side note: Kirjoja on myös ikävä.)

HP-juliste numero 1...

...ja HP-juliste numero 2. Näiden lisäks seinillä oli vaihtelevat valikoimat omatekoista ja muiden kädenjälkeä olevaa fanartia, original artia, muita kiinnostavia kuvia ja sit tosiaan mulla oli se yks vaatekaapin seinä täynnä pienempiä paperileikkeitä.

Tässä näkyy noita jotain. Shoebox project -kuva, sydän jonka piirsin yhdelle kuviksen kurssille, Good Omens -fanartia allekirjoittaneen pensselistä. Stupid factory -julisteen epäselvä teksti on "where boys are made". Onkohan toi vielä tallessa, haluun sen takasin!

Ja sit mulla oli tommonen mediakeskussysteemi (cd-soitin, pari c-kasettipaikkaa, vinyylisoitin ja radio) ja siihen kajarit. Suurimmat osan ajasta se oli kuitenkin kiinni tietokoneessa ja musiikit tuli sitä kautta.

Järjellä kun miettii, niin eihän tuolla välttämättä ollut aina niin siistiä asua. Sekasotku kävi ajoittain tosi pahasti hermoille eikä toi sisustuskaan visuaalisen ihmisen silmiä hivellyt. Mutta eihän tälläisiä pidä miettiä järjellä, kuka hullu niin tekee! Toi oli koti. Jotenkin se on kamalan kauniin näköistä miten ihmisen kiinnostuksenkohteet ja pääkopan sisältö on levinneet pitkin lattioita ja seiniä, niin kuin jokin ajatusten rihmamainen kasvusto. Miten tila voi olla minä ja minä voin olla tila. Sitä mulla on ikävä.